Kiitos Espoon Viinijuhlien kävijöille – nähdään taas kesällä 2024!

Espoon Viinijuhlia vietettiin 28.-29.7.2023 Espoon Haukilahden rannan satama alueella. Toista kertaa järjestetyssä festivaalissa vieraili viikonlopun aikana yhteensä 12 000 kävijää oheistapahtumineen. Tapahtuman molempien päivien VIP-liput myytiin loppuun porteilta. Menestystapahtuma järjestetään jälleen ensi kesänä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Lipunmyynti ensi vuoden tapahtumaan on jo käynnistynyt etuhintaisilla Blind Bird -lipuilla!

Sykähdyttäviä hetkiä viinin virratessa

Espoon Viinijuhlien pääesiintyjänä nähtiin brittiduo Hurts, joka tarjoili tuhatpäiselle yleisölle kylmiä väreitä näyttävällä lavashow’llaan ja koskettavilla sanoituksillaan. Tapahtumassa esiintyi yhteensä 12 kotimaan kärkinimeä, joista odotetuimpiin kuuluivat mm. iskelmätähti Lauri Tähkä sekä rap-artisti Gettomasa. 

Mukana olivat myös koko kansan tuntemat tähtiartistit GasellitAnna PuuJ. KarjalainenOlavi UusivirtaIndicaScandinavian Music Group sekä Ida Paul & Kalle Lindroth. Lisäksi lavalla yleisöä villitsivät kovassa nosteessa olevat tähdet ViiviUrsus Factory ja Arppa. Tapahtumaviikonlopun isäntänä nähtiin Radio Suomipop -kanavalta tunnettu musiikki- ja viihdealan ammattilainen Ilkka Ihamäki eli Hovimuusikko Ilkka.

Sää suosi festivaalikansaa perjantaina ja fiilis yleisössä oli iloinen. Lauantaina sadekuurot ylittivät Haukilahden muutamaan otteeseen, mutta sekään ei saanut juhlafiilistä laskemaan. Tapahtumassa päästiinkin kokemaan monia unohtumattomia hetkiä, kuten Olavi Uusivirran 40-vuotis syntymäpäivä, jolloin koko yleisö lauloi onnittelut ja eturivi pääsi jakamaan jopa syntymäpäiväkakun artistin kanssa.

“Turvallisuusnäkökulmasta tapahtuma sujui erittäin rauhallisesti, ilman suuria poikkeamia. Viinijuhlien yleisö juhli totutusti erittäin iloisesti sekä hyväkäytöksisesti.” kommentoi tapahtuman turvallisuuspäällikkö Olli Taulio.

 

“Espoolaiset ovat löytäneet tapahtuman upeasti ja on mahtavaa, että tapahtuma koetaan jo parin vuoden jälkeen omana. Myös yhteistyöt paikallisesti ovat sujuneet moitteettomasti Espoon kaupungin sekä muiden alueen toimijoiden kanssa. Olemme saaneet myös runsaasti kiitosta asiakkailta, mikä lämmittää koko tuotantotiimin mieltä, niin ja viinitkin riitti.” kommentoi Espoon Viinijuhlien vastaava tuottaja Iida-Amalia Nikkilä.

Espoon Viinijuhlat järjestetään jälleen heinäkuussa 2024

Espoon Viinijuhlia kehitetään asiakaspalautteiden pohjalta entistä paremmaksi, ja tapahtuma järjestetään jälleen ensi vuoden heinäkuun lopussa 26.-27.7.2024. Koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmin, mutta tapahtuman kahden päivän Blind Bird -liput ovat jo myynnissä. Lippuja on myynnissä rajoitettu erä, joten niitä riittää vain nopeimmille!

Espoon Viinijuhlat 2024 liput:

Kahden päivän Blind Bird 99,90 €

Kahden päivän VIP Blind Bird 149,90 €

Kahden päivän Deluxe VIP Blind Bird 199,90 €

Lue myös nämä

Kuinka saapua Espoon Viinijuhlille?

Espoon Viinijuhliin ei ole aikaa enää kuin reilu viikko, joko olet suunnitellut miten saavut tapahtuma-alueelle? Alla muutamia vinkkejä saapumiseen. Suosittelemme valitsemaan joukkoliikenteellä saapumisen tapahtumaan.  Espoon